YRITYS

Hemona Oy aloitti toimintansa jo vuonna 1998 ja vuosien varrella meille on kertynyt monipuolinen kokemus erilaisista ilmastoinnin huolto-, korjaus- ja asennustöistä. Toimipaikkamme sijaitsee Vantaalla, mistä toiminta-alueemme ulottuu koko Uudenmaan alueelle.

Haluamme tarjota asiakkaillemme viihtyisän, toimivan ja huolettoman työympäristön, mikä saavutetaan toimivan ilmanvaihtojärjestelmän myötä. Puhdas ja raikas sisäilma parantavat niin työtehoa kuin viihtyvyyttäkin.

Oman kompaktin ydintiimin, ammattitaitoisten asentajien sekä laadukkaiden yhteistyökumppaneiden ja laitevalmistajien avulla pystymme tarjoamaan asiakkaillemme joustavaa ja vastuullista palvelua. Onnistumisestamme kertovat pitkät ja luottamukselliset asiakassuhteet. Teemme kaikkemme, että asiakkaamme ovat tyytyväisiä toimintaamme myös tulevaisuudessa.

ARVOMME TOIMINTAMME PERUSTANA

MUKAAN HEMONAN TIIMIIN?

Yrityksessämme on tärkeää hyvä ryhmähenki, kova asenne työntekoon sekä halu kehittyä. Moni ammattilainen arvostaa monipuolisia työtehtäviä ja vastuuta, jota meillä on tarjota. Soita tai lähetä sähköpostia, niin jutellaan lisää tavoitteistasi ja avoimista työtehtävistä.

OTA YHTEYTTÄ
Jari Ikonen - toimitusjohtaja
050 3312034
jari.ikonen@hemona.fi

cof

HEMONA OY

Ylästöntie 121 01740 Vantaa
Y-tunnus: 1103312-3